"Melko tavallisten heppujen poppoo nousi lavalle ja aloitti melko tavallisen biisin, kun esiin suihkaisi kundi mustassa nahkatakissa ja täytti paikan niin viimeisen päälle, että kaikki muut olisivat voineet painua matkoihinsa. Istuin kuin sätkyn saaneena, selkä suorassa, ja haukoin henkeäni ihmeellisen näyn edessä - jotakin uutta! Paikallinen poika jonka perään kuolata! Hetki oli historiallinen. Hän piti mikrofonia otteessaan kuin se olisi ollut hänen keskeisiä ruumiinosiaan ja moukui toden teolla. Hän liikkui sulokkaasti, kuin jonkun riivaamana, ja hänen liikkumistaan sitoi vain se fakta, että hänen jalkansa eivät voineet irrota lopullisesti lattiasta. Kaiken lisäksi hän näytti vinksahtaneelta kreikkalaiselta jumalalta, jumalattomasti tummanruskeita suortuvia ja kasvot joista märät unet on tehty. Hänen laulunsa oli voimakasta baritonivalitusta, sitä rytmitti murina ja suloisuus ja säädytön himo. Olin pökertynyt."

(Pamela Des Barres: Bändärin tunnustukset)